Daniel Eklund & Sanni Tuomisto

Daniel & Sanni ovat 14-vuotiaita tanssiurheilijoita. Parin yhteinen taival alkoi syksyllä 2016. Kummankin edellinen pari oli lopettanut tanssiharrastuksen ja äidit oli laitettu asialle etsimään uutta kilpakumppania. Jaakko Saaristo piti taukoa kilpailemisesta juuri silloin ja innostui luotsaamaan tuolloin 12-vuotiaita tanssijoita eteenpäin saaden tanssikipinän roihahtamaan kunnon liekkeihin.

Tällä hetkellä Daniel & Sanni kilpailevat Juniori 2B luokassa. Heidän valmentajinaan toimivat Matti Heikkilä, Mikko Kaasalainen, Johannes Saaristo & Jaakko Saaristo.

Danielia & Sannia tukee kotijoukkojen lisäksi Coronaria Rehappi

Daniel & Sanni ovat niittäneet menestystä kilpalattioilla ja tuoneet kisareissuilta roppakaupalla mitaleja ja pokaaleja kotiin. Pari tekee ahkerasti töitä kehityksensä eteen. He treenaavat pääosin yhdessä Casinon Lukan & Olivian kanssa nälkää kisalattioille riittää.


Sanni ihastui kilpatanssiin n. 9-vuotiaana ja aloitti tanssiuransa silloin Teuvan Tempossa. Sanni on notkea, sporttinen ja musikaalinen, haitarinsoitto tosin sai siirtyä sivuun kilpatanssin tieltä. Sanni rakastaa suloisia pörröisiä eläimiä ja tykkää lenkkeillä koiransa Bellan kanssa, talvisin hän viihtyy hyvin myös hiihtoladuilla. Hän käy Jurvan Yhtenäiskoulua.

Daniel kuvailee pariaan näin: "Sanni liikkuu kevyesti ja seuraa hyvin yhtä pitkällä askeleella. Hyvä kunto, jaksaa paahtaa kisoissa ja treeneissä."


Daniel pelaa kilpatanssin ohella jalkapalloa Kauhajoen Karhun P04-joukkueessa, juoksee pikamatkoja ja harrastaa jousiammuntaa, jossa hän on saavuttanut mm. SM-hopeaa. Sporttinen nuorimies käy Kauhajoen Yhteiskoulua liikuntaluokalla. Daniel aloitti tanssin Casinossa n. 6-vuotiaana. Ensimmäisissä kilpailuissa mentiin parin kanssa hippaa, kun pareja kutsuttiin lattialle. Muutama kuukausi myöhemmin ripustettiin jo ensimmäisiä kultamitaleja kaulaan.
"Daniel on rauhallinen, hyvä oppimaan uusia kuvioita, innokas treenaamaan ja hyvä viemään," kertoo Sanni

https://drive.google.com/file/d/1b1fDAZbXE2pKt8Ba1oSIRLQ6Z7alijHF/view?usp=sharing



Muistoja:

Danielin ja Sannin ensimmäiset yhteiset kilpailut Vaasassa 8.4.2017 ​

Oulu 19.5.2018 nuorisoC vakiot

15.10.2017 nousu C-luokkaan.

CasinoShow 1.12.2017 Vasemmalta:Johannes, Daniel, Sanni, Anne & Jaakko